Lainaa netistä 20€ – 100.000€

Laina tarkoittaa kahden osapuolen välillä tapahtuvaa sopimusta, jolla toinen osapuoli antaa omistamaansa rahasummaan käyttöoikeuden toiselle osapuolelle, joka vastaavasti sitoutuu käyttämänsä rahasumman korkoineen sekä muine kuluineen maksamaan takaisin tietyn ajan puitteissa rahasumman omistajalle. Lainoiksi luetaan kaikki rahan lainaamiset, kuten esimerkiksi asunto -ja opintolainat, tili -ja korttiluotot, autorahoitukset sekä pikavipit. Lainaa voi hakea esimerkiksi pankeilta tai muilta luottolaitoksilta. Laina voi olla vaikkapa muutama kymppi tai joissain tapauksissa vaikkapa satoja tuhansia euroja. Lainaa voi hakea rahoittajien lainaehdot täyttävät yksityiset henkilöt, yritykset, yhteisöt tai julkiset tahot. Lainaa tarvitsee lähes tulkoon jokainen ihminen jossain elämänsä vaiheessa. Lainojen tarkoitus on toimia rahoitus tarpeen täydennyksenä, silloin kun oma varallisuus ei anna myöten tehdä sellaisia hankintoja tai ostoksia kuin tilanne vaatii. Esimerkiksi asunnon hankintaan tarvitaan lainaa lähes aina.

Asunto on hankintana kertaostoksena niin suuri, ettei sellaisen hankintaan pysty ilman lisärahoitusta. Lainojen tarkoitus on toimia välittömänä hankinnan turvaajana, jolloin lainan ottajalla on maksuaikaa sopimuksen mukaan ja omaa rahaa jää käytettäväksi laina-aikana muuhunkin elämiseen. Joissakin lainoissa, esimerkiksi asuntolainassa useimmiten asunto toimii lainan vakuutena laina-ajan. On lainoja, joihin tarvitsee vakuudeksi kiinteää omaisuutta tai takaajia, jotka takaavat omalla kiinteällä omaisuudellaan lainan takaisinmaksun. Nykyään on myös paljon lainoja, joihin ei tarvitse minkäänlaisia vakuuksia.

Lainan antaja voi tarvittaessa määritellä lainan hakijan maksukyvyn, esimerkiksi edellyttäen säännöllisiä tuloja ja vakituista työpaikkaa. Lainoissa on hyvin erityyppisiä, niin suuruuksiltaan kuin maksuajoiltaankin. Myös korot, lainanhoitokulut sekä järjestelypalkkiot poikkeavat usein erilaisissa lainoissa jopa hyvinkin paljon toisistaan.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>